Eija Lehtiniemi tuntee luonnon hyvinvointivaikutukset – Metsässä on hyvä vaalia sisäistä lasta

Marttojen jäsen Eija Lehtiniemi löytää metsästä aarteita ja maisemia valokuvakokeiluihin. Lääkärinä ja psykoterapeuttina hän on hyödyntänyt metsää hoitotyössä.

Metsäpolulla olevan karikkeen seasta pilkottaa jotain tummaa. Ympärillä kohoavat Mäntsälän Haukankierroksen korkeat kuuset. Eija Lehtiniemi kumartuu ja poimii käteensä neidonkorennon siiven. Se on kuin syvänsininen, violettiin ja vihreään vivahtava koru.

Eijan terapia-asiakkaalle siipi voisi olla yksi metsän pienistä aarteista, joita havainnoidessa mieli alkaa hellittää. Kun huomio kiinnittyy ympäristöön, menneiden ja tulevien pyörittely lakkaa, ja ihminen pysähtyy käsillä olevaan hetkeen. Se helpottaa oloa. Kun hengitys rauhoittuu ja syvenee, kun pulssi laskee ja lihasjännitys kevenee, on myös helpompi puhua hankalalta tuntuvista asioista.

Lääkärinä ja psykoterapeuttina Eija on puhunut asiakkailleen metsän hyvinvointivaikutuksista ”kyllästymiseen asti”.

Aina ei tarvitse päästä metsään asti löytääkseen huojennusta. Aivoille aivan yhtä vahva kokemus voi syntyä siitä, että metsätunnelmiin heittäytyy mielikuvissa. Sen vuoksi Eija ohjaa asiakkaitaan myös kuvittelemaan omaa mielipaikkaansa.

Kerran Eijan oma pää oli täynnä kaikenlaista huolta ja murhetta. Hän päätyi metsään ja päätti tehdä mindfulness-harjoitteen: Sammalta mukavasti jalkojen alle. Huomio aisteihin. Mitä kuulen? Mitä haistan? Mitä tunnen?

Tuntui kuin päässä olisi käynyt tuulenvire.

– Alkoi tuntua siltä, että eihän tämä nyt niin kauhean tympeää enää olekaan, hän muistelee.

Turvassa kuusen alla

2010-luvun alkupuolella Eija huomasi ilmoituksen terveydenhuollon ammattilaisille suunnatusta voimauttavan valokuvan kurssista. Eijaa kiinnosti, voisiko Miina Savolaisen kehittämää menetelmää hyödyntää hoitotyössä. Sen rinnalla hän halusi itse oppia olemaan kameran edessä ja rohkaistua ilmaisemaan itseään valokuvien avulla.

Metsä oli alusta saakka mukana. Yhdessä kuvassa Eija on turvassa suuren kuusen alla. Hän suunnitteli kuvan itse, ja toinen kurssilainen ikuisti tilanteen. Se kuului kurssilla toteutettuun parityöskentelyyn.

Haukankierroksella Eija on ottanut voimauttavia valokuvia tyttärensä, naapurinsa ja muutaman terapia-asiakkaan kanssa. Niillä retkillä Eija on ollut se, joka toteuttaa toisen kuvaustoiveet. Kun kuvat on otettu, niistä valitaan itselle tärkein. Monilla Eijan terapia-asiakkaista kuva on kotona tai työpaikalla paikassa, josta sen huomaa monta kertaa päivässä.

– He saavat siitä tsemppiä, Eija sanoo.

Voimauttava valokuva ohjaa katsomaan itseä arvostavasti ja myötätuntoisesti. Jos itsetunto on mennyt jossain elämänvaiheessa lyttyyn, kuvien katsominen kohottaa mielialaa. Äitiä ja tytärtä kuvausretki lähensi. Eijan mieleen on jäänyt erityisesti kuva, jossa tytär istuu polun varrella olevan siirtolohkareen päällä.

Kun koti katosi

Mäntsälän lisäksi Eija on ehtinyt asua esimerkiksi Hyrynsalmella, Porvoossa, Lempäälässä ja Tuusulassa. Jokaiselta paikkakunnalta Eija on etsinyt voimametsän: turvapaikan, sienimaaston ja temppelin, jossa käyminen rentouttaa ja ilahduttaa.

Tuusulassa Eija asui omakotitalossa, jota ympäröi suorastaan satumainen metsä. Talolle johti 750 metriä pitkä vihreä tunneli. Kantarelli- ja suppilovahveropaikkoihin pääsi kotiovelta. Välillä Eija piipahti metsään ennen töihin lähtöä ja palasi pussit kukkuroillaan herkkutatteja.

Vajaat kolme vuotta sitten metsä kaavoitettiin omakotitaloille. Viime talvena paikalle tuli kaksi monitoimikonetta.

– Pimeässä näkyi vain valokeila ja kuului rits ja pam, rits ja pam. Se otti pumpusta, se kokemus, Eija kertoo.

Eija teki surutyötä valokuvaamalla – esimerkiksi metsän mahtavimman puun. Kun puu kaadettiin, Eija kuvasi jäljelle jääneen valtavan kannon.

Metsän mukana katosi se, mikä Tuusulan kodissa oli ollut arvokkainta. Eija muutti Järvenpäähän.

Leikkisyydelle otollinen paikka

Vanamot ovat kasvaneet verkkomaiseksi matoksi polun vieressä lepäävän lahopuun päälle. Täältä polku kaartaa kallioiselle mäntykankaalle ja suolammelle, jolla lumpeet ovat puhjenneet kukkimaan. Juuri tällainen vaihteleva metsä on Eijan mieleen. Se ruokkii mielikuvitusta.

Muutama vuosi sitten Eija jäi osittain eläkkeelle. Tiukkatahtinen, tieteeseen perustuva työ sai antaa tilaa luovuudelle. Nykyisin arkea rytmittävät kuvataideopinnot Pekka Halosen akatemiassa ja viimeiset terapia-asiakkaat.

– Opinnoissa voi hassutella. Se tuo voimakkaita flow-kokemuksia ja iloa, Eija sanoo.

Eija kertoo, että kuvataideopintojenmyötä myös metsän havainnoiminen on tarkentunut. Hän näkee esimerkiksi yksityiskohtaisemmin, millaisista sävyistä puunrungon väri muodostuu. Erityisen mielellään Eija leikittelee kaksoisvalotuskuvilla eli valokuvilla, joissa on kaksi erillistä kuvaa päällekkäin. Usein toisessa niistä on metsä. Edellisellä Haukankierroksen retkellä keräämistään siivistä Eija sommitteli kukan ja kuvasi sitä erilaisilla pinnoilla.

Eija arvioi, että metsä on leikille otollinen paikka, koska metsässä sisäisellä lapsella on tilaa tehdä spontaaneja huomioita ja kokeiluja.

– Sisäinen lapsi on aidoin ja arvokkain osa meitä. Metsässä se saa olla leikkisä ja rento, yhtä luonnon kanssa, Eija sanoo.