Elämäntyö kotitalouden hyväksi

Laura Harmaja oli luomassa Suomeen yliopistotasoista kotitalousopetusta. Hänellä oli läheiset yhteydet Marttoihin, järjestön perustajaan Lucina Hagmaniin ja toiminnanjohtaja Elli Saurioon. He kaikki olivat yhteiskunnallisia naisvaikuttajia, joiden työlle oli yhteistä tasa-arvon puolustaminen ja kotitalouden arvostuksen nostaminen. 

1800-lukua on kutsuttu syystäkin aatteiden vuosisadaksi. Poliittiset aatteet ja kansanliikkeet valtasivat tilaa ja taistelivat kansalaisten kannatuksesta. Joukkoon kuului myös naisasia-aate. Yhdistyksiä syntyi, ja äänitorvikseen ne julkaisivat lehtiä ja kirjasia. Eri puolilla maata järjestettiin esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia. 

Vuonna 1884 perustettiin maamme ensimmäinen naisasiayhdistys, Yhdistys naisen aseman parantamiseksi, jonka nimi vaihtui pian Suomen Naisyhdistykseksi. Perustajajäsenien joukossa oli myös Lucina Hagman. Hän erosi yhdistyksestä vajaan kymmenen vuoden kuluttua kieli- ja henkilöstöasioista syntyneen hajaannuksen vuoksi ja pani pystyyn ensin Naisasialiitto Unionin (1892) ja muutamaa vuotta myöhemmin Martta-yhdistyksen (1899). 

Nuorsuomalainen Lucina Hagman oli niiden 19 naisen joukossa, jotka valittiin vuoden1907 eduskuntaan. Samana vuonna hän perusti vielä yhden naisjärjestön, Suomalaisen Naisliiton. Sen tavoitteena oli lisätä naisten tietämystä yhteiskuntaelämästä, eritoten vaaleista. 

Suomessa haluttiin nostaa koko kansan – ei vain ylempien yhteiskuntaluokkien – sivistystasoa kouluttamalla: jakamalla tietoa, neuvoja ja valistusta. Yhdistykset ja järjestöt olivat kuin luotuja tähän tehtävään. Niillä oli keskusliiton lisäksi paikallisyhdistyksiä ja haaraosastoja ympäri maata. Naisjärjestöt organisoivat keitto- ja käsityökursseja, jakoivat puutarhatietoutta ja ylläpitivät kesäsiirtolatoimintaa, järjestivät jopa alkeiskursseja kouluja käymättömille.  

Lucina idolina nuorelle

Lucina Hagman valmistui opettajaksi Jyväskylän seminaarista 1875 ja siirtyi Hämeenlinnaan valmistavan koulun rehtoriksi. Hagman oli lähes yhtä intomielinen suomen kielen ja raittiuden puolustaja kuin Arvid Genetz, suomalais-ugrilaisten kielten tutkija, professori ja senaattori, joka toimi Hämeenlinnan Suomenkielisen normaalilyseon suomen ja ruotsin kielen lehtorina 1879–1887. Genetzien vanhin tytär Laura syntyi Hämeenlinnassa 1881. Hagman ystävystyi Genetzin ja tämän perheen kanssa, ja ystävyys jatkui myöhemmin Helsingissä. 

Hagman alkoi pääkaupunkiin saavuttuaan puuhata muiden samanmielisten kanssa Helsingin Suomalaista Yhteiskoulua (SYK). Arvid Genetz ja hänen vaimonsa, varakasta Arppen sukua oleva Eva, sijoittivat rahojaan Hagmanin edistykselliseen kouluhankkeeseen. Sen jälkeen Genetzien lasten, myös Lauran, opinahjo oli ilman muuta SYK. 

Seuraavaksi Lucina Hagman pani pystyyn valmistavan koulun (1887). Laura Genetz kävi sitä ennen Suomalaiseen Yhteiskouluun menoaan. Hagman oli SYK:n johdossa aluksi rehtorina ja sen jälkeen toisena johtajana vuoteen 1899 saakka, jolloin hän perusti oman oppikoulun, Helsingin Uuden Yhteiskoulun. 

Lucina Hagman toimi SYK:ssa Laura Genetzin opettajana ja samalla myös esimerkkinä naisten madollisuuksista vaikuttaa niin omiin kuin yhteiskunnallisiinkin asioihin. SYK:n opettajiin kuului myös tulisieluinen naisasianainen Hilda Käkikoski, joka Lucina Hagmanin tavoin valittiin kansanedustajaksi 1907. 

Laura Genetz jatkoi kanssakäymistä Hagmanin ja Käkikosken kanssa kouluajan jälkeenkin. Idoleistakin voisi puhua. Kipinä tasa-arvon ajamiseen ja edistämiseen syttyi hänessä liekkiin jo lukioaikana. Tavoitteena oli saada naisille oikeus päättää ja hallita omaisuuttaan, tehdä ansiotyötä, päästä valtion virkoihin, saada samat oikeuden koulutukseen kuin miehillä, yhteinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä oikeus asettua ehdolle vaaleissa. 

Kutsumuksena kotitalous

Laura Genetz pääsi ylioppilaaksi SYK:sta vuonna 1900. Hänestä tuli Helsingin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston opiskelija samana syksynä, tosin hänen piti ensin anoa erivapautta sukupuolestaan. Pääaineikseen hän valitsi tuolloin erittäin miehiseksi katsotun kansantaloustieteen ja historian. Vuonna 1907 hän valmistui maisteriksi ja jatkoi opintojaan Saksassa Hallen yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa vuoteen 1908 saakka. 

Laura Genetz avioitui opiskelutoverinsa, myöhemmin tohtori ja professori Leo Harmajan kanssa 1906. Aviopuolisot lupasivat tukea toisiaan kotona sekä työ- ja tutkimusasioissa. He työstivät yhdessä kansantalouden oppikirjoja ja toimivat toistensa kirjoitelmien esilukijoina ja kotikriitikkoina. 

Keskeisimmäksi kutsumuksekseen Laura Harmaja koki toimimisen perheenemäntien ja kotitalouksien – ja sitä kautta koko yhteiskunnan – hyväksi. 

Suomessa toimi 1920-luvun lopulla pääasiassa yksityisen rahoituksen turvin viitisenkymmentä kotitalousalan oppilaitosta: kotitalousopistoja sekä emäntä-, kotitalous- ja talouskouluja. Harmaja ajoi kirjoituksissaan, kirjoissaan, esitelmissään ja henkilösuhteillaan talouskoulutuksen saamista lakisääteisesti valtion rahoituksen piiriin. Lopulta se onnistuikin. Laki tuli voimaan 1930. 

Laura Harmaja näki kotitalousopetuksella olevan sosiaalipoliittisen tehtävän, sillä hänen mielestään kotitalousopetus kuului valtiolliseen kulutuspolitiikkaan. Opetuksella oli myös suuri terveydellinen ja taloudellinen merkitys. Harmaja totesi, että kun tulotaso alenee, korostuu järkiperäisyyden tärkeys suhtautumisessa kulutukseen. 

Laura Harmaja opetti vuosikymmeniä kansantaloutta ja yhteiskuntaoppia kotitalousopettajia valmistavissa oppilaitoksissa. Pisin opettajapesti hänellä oli vuosina 1915–1951 Helsingin Kasvatusopillisessa Talouskoulussa, josta valmistui kotitalousopettajia. Muita oppilaitoksia olivat muun muassa Suomalainen jatko-opisto, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto, Helsingin kauppiaskauppakoulu ja Helsingin kotitalousopettajaopisto. Harmajan pääteos, akateeminen oppikirja Kotitalous kansantalouden osana, ilmestyi vuonna 1946. Ura opettajana huipentui kodin taloustieteen professorin opetustehtävien hoitamiseen Helsingin yliopistossa 1946–1949. 

Perheenemännän työ esille

Kotitalouden Laura Harmaja määritteli seuraavasti: Kotitaloudella sanan varsinaisessa merkityksessä tarkoitetaan perheen talouden sisäistä puolta vastakohdaksi ansiotoiminnalle eri elinkeinoissa, joka on talouden ulospäin, luontoon ja yhteiskuntaan kääntyvä puoli. Jälkimmäinen hankkii perheelle tuloja, kun taas kotitalous jakaa ja käyttää saatuja varoja perheenjäsenten jokapäiväisten tarpeiden tyydyttämiseen. Tämä merkitsee sitä, että kotitalouden varsinaisena tehtävänä on kulutuksen hoitaminen. (Perheenemännän taloudellinen tehtävä, 1928). 

Vaikka kysymyksessä olisi hyvin toimeentuleva koti, jossa oli käytössä kaikki nykyajan apuvälineet ja mukavuudet sekä mahdollisuus käyttää ulkopuolisia palveluja, kodin taloustoimista ei silti päästäisi kokonaan eroon Ruoka-aineet piti hankkia ja valmistaa syötäviksi, pöytä kattaa, astiat pestä, huoneet kuurata ja vaatteet pestä ja kunnostaa. Perheenemäntä huolehti tästä kaikesta. Hän teki sen perheenjäsenten fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ja menestymisen vuoksi. Työaikarajoitukset tai muu suojelulainsäädäntö eivät koskeneet perheenemäntää. Hän oli sidottu tehtäväänsä pyhänä ja arkena, päivällä ja yöllä. Siinä suhteessa perheenemännän työ erosi kaikista muista ammateista. 

Laura Harmajan mielestä epäkohdat tuli korjata, oloja parantaa ja kotitaloustyötä järkiperäistää. Hän teki useita merkittäviä, radikaalejakin, aloitteita maa- ja kotitalouden sekä terveydenhoidon kehittämiseksi. Myös asuntojen toimivuus, rationaalisuus, viihtyisyys ja terveellisyys olivat hänelle tärkeitä. 

Tutkimuskysymyksiä riitti: Mikä oli perheenemännän asema nykykodissa? Miten tuottavaa hänen työnsä on? Miten se pitäisi laskea ja ottaa huomioon bruttokansantuotteessa? Miksi perheenemännän työtä ei arvostettu? Sittenkö perheenemännän työn arvo huomataan, kun hän menee ansiotyöhön? Eikö kallisarvoisinta ole kodin hyväksi tehty työ? Eikö siitä riipu yksilön onni ja menestys sekä yhteiskunnan säilyminen? 

Kohti akateemista oppiainetta

Kuluttajaekonomian professori Visa Heinosen mukaan Laura Harmaja oli kotitaloustieteen tärkein kehittelijä ja teoreetikko, joka loi pohjan yliopistolliselle kotitaloustieteelle Suomessa. Harmaja veti mukaan ja rinnalleen nuorempia seuraajia, kuten Marttaliiton konsulenttien esimiehen ja pitkäaikaisen toiminnanjohtajan Elli Saurion (1899–1966). Saurio oli kansantaloustieteilijä, ja hänestä tuli vuonna 1947 ensimmäinen nainen Suomessa, joka väitteli taloustieteestä. Väitöskirjan nimi oli Maalaisemännän ajankäyttö suhteessa talouden laatuun ja henkilörakenteeseen. Sen aineistona oli Marttaliiton keräämät emäntien ajankäyttötilastot. Saurio jäi virkavapaalle Marttaliitosta syksyllä 1944 saattaakseen tutkimuksensa valmiiksi. Kotitalous oli ensimmäistä kertaa väitöstutkimuksen aiheena Pohjoismaissa. 

Kansanedustaja, tohtori Kaino W. Oksanen jätti jo vuonna 1930 kodin taloustiedettä käsittelevän toivomusaloitteen. Samoin pääministeri A. K. Cajanderin komitea suositteli mietinnöissään 1930 ja 1932 kotitaloustieteellisen yliopistoviran perustamista. Mietinnöt toimivat pohjana, kun maanviljelystalouden ja maatalouspolitiikan professori Rurik Pihkala pyrki laajentamaan tiedekunnan opetusta uusilla oppiaineilla, joihin kuului naisylioppilaille tarkoitettu kodin taloustiede. 

Tätä hanketta Laura Harmaja edisti ja tuki kaikin tavoin. Tarvittiin tarmokasta toimintaa järjestöiltä, komiteoilta ja toimikunnilta, jotka olivat paneutuneet kotitalouksien hyvinvoinnin, rationalisoinnin, koulutuksen ja neuvonnan asiaan. Merkityksellisiä olivat hyvät suhteet alan lehtiin (Kotiliesi ja Marttojen Emäntälehti), radioon, yliopistoihin ja poliittisiin päättäjiin. Tärkeää oli yhteydenpito naiskansanedustajiin, kuten Lucina Hagmaniin, Hedvig Gebhardiin ja Miina Sillanpäähän, jotka taistelivat tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden sekä naisten yhteiskunnallisen aktiivisuuden ja koulutuksen puolesta. 

Ensimmäisenä Euroopassa

Kotitalousalan yliopistollinen virka perustettiin ensimmäisenä Euroopassa Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan 1946. Kodin taloustiede sai akateemisen oppiaineen statuksen. Uudesta virasta vastasi professori Rurik Pihkala ja opetusta hoitivat hänen avustajinaan dosentti Nils Westermarck ja Laura Harmaja. 

Harmajalla oli tiedollisen pätevyyden lisäksi loistavan luennoitsijan lahja. Hänen luennoilleen osallistunut Onerva Valorinta kuvaili kokemustaan: ”Sydämeni suorastaan pomppi innostuksesta, kun tulin Kirkkokadulta Harmajan luennolta.” 

Elli Saurio toimi kodin taloustieteen professorina 1950–1966. Saurion jälkeen opetustointa hoidettiin väliaikaisin järjestelyin vuoteen 1972, jolloin Maire Honkanen nimitettiin ensin ylimääräiseksi professoriksi ja vakinaiseksi vuodesta 1977 alkaen. Kodin taloustieteen nimi muutettiin kuluttajaekonomiaksi vuonna 1995. Kuluttajaekonomian professoriksi tuli Visa Heinonen vuonna 2000, kun opetustointa hoitanut Leena Kirjavainen siirtyi professoriksi Harvardiin. 

Helsingin Kasvatusopillinen Talouskoulu muuttui vuonna 1949 ylioppilaspohjaiseksi Helsingin kotitalousopettajaopistoksi. Vuonna 1975 kotitalousopettajakoulutus siirrettiin Helsingin yliopistoon. 

Laura Harmaja esitti omana aikanaan taloustieteellisiä ajatuksia, ideoita ja käytännön ehdotuksia, joiden keskiössä olivat humanismi, ihmisarvo ja tasa-arvo. Hänen ajatuksensa ovat nykyiseen yhteiskunnan ja kotitalouksien tilaan päivitettyinäkin järkeviä, jopa ajankohtaisia. Kuluttajaekonomian painopiste on ekologisesti kestävässä kulutuksessa ja siinä, mitä kestävä kehitys edellyttää tuotteilta ja kuluttajilta. Kulutuksellamme on väliä, sanoisi Laura Harmaja. Tutkimusta ja tietoa tuloksista tarvitaan, jotta emme valinnoillamme ja kulutuskäyttäytymisellämme kiihdytä ilmastonmuutosta ja sen aiheuttamaa maailmanlaajuista kriisiä. 

Kanavana Emäntälehti

Laura Harmaja aloitti lehtiin kirjoittamisen jo opiskeluaikana. Hänen artikkeleitaan löytyy runsaasti sellaisista lehdistä kuin Koti ja yhteiskunta, Marttojen Emäntälehti, Marthojen Husmodern, Naisten ääni, Sosiaalinen Aikakauskirja ja Kansantaloudellinen Aikakauskirja. Läheisin hänelle oli vuonna 1922 perustettu Kotiliesi, jonka toimituskuntaan hän kuului kuolemaansa saakka. 

Emäntälehteen numero 1/1926 Laura Harmaja kirjoitti artikkelin Rehuyksiköistä. Se käsitteli elintarvikkeiden keskihintoja ja kalorimääriä. Edullisinta hänen mukaansa oli valita kasvikset sesongin mukaan. Emäntälehdessä 1/1927 hän tarkasteli numeroiden valossa kotitalouden merkitystä yhteiskunnalle. Kotitalous ei ole ”vähäpätöisyys”, hän tähdensi. 

Hän kannusti perheenemäntiä kotiopintoihin: kirjaamaan perheen tulot ja menot, laatimaan talousarvioita ja säästämään (Emäntälehti 11/1934). Hän kirjoitti kotitalouden omavaraisesta tuotannosta tulolähteenä perheelle ja kansakunnalle. Omavaraisuudella oli suuri merkitys pula- ja sota-aikoina, toki myöhemminkin. (Emäntälehti 1/1932) 

Pohjoismaiden Emäntäliitto järjesti kesäisin kongresseja jäsenmaissaan, Suomen Turussa vuosina 1924 ja 1929. Laura Harmaja hehkutti Marttojen perheenemäntien hyväksi tekemää työtä ja tulevaa kongressia Kotiliedessä 11/1929: ”Martta-työ on esimerkkinä myös Skandinavian maissa, kun siellä on kehitetty perheenemäntien yhdistyksiä ja yhdistetty ne koko maata käsittäviksi liitoiksi. On ilahduttavaa, että eri maiden emäntäliitot sitten ovat muodostaneet myös suuren kansainvälisen järjestön Pohjoismaiden Emäntäliiton, jossa Suomea edustaa juuri Martta-järjestö. [–] Toivomme suuren asian saavan uutta vauhtia Turun kokouksesta. Toivomme kansainvälisen vuorovaikutuksen kantavan rikasta hedelmää kotitalouden kehittämistyölle, ja yhteisten neuvottelujen ohjaavan perheenemäntien liittoja löytämään yhä tehokkaampia menettelytapoja toiminnalleen.” 

Artikkelissaan Valtavia numeroita (Emäntälehti 3/1930) Laura Harmaja arvioi Suomen kansan kotitaloustuotannon kustannuksiksi yli 13 miljardia markkaa (nykyrahassa4,4 miljardia euroa) ja kulutukseksi lähes 17 miljardia markkaa (nykyrahassa 5,7 miljardia euroa). Kustannusarvion summa jakautui kahteen osaan: tarvikkeet 9,7 miljardia ja työn osuus 3,5 miljardia. Harmaja perusti arvionsa maanviljelyksen kannattavuustutkimuksiin ja työläisten sekä virkamiesten elinkustannuksista tehtyihin tutkimuksiin. Kotitaloustuotanto oli hänen laskelmiensa mukaan 78 prosenttia koko kulutuksesta. Jos kotitaloustuotanto olisi laskettu kotona valmistettujen tuotteiden ja palvelusten markkinahintojen mukaan, luku olisi hänen mukaansa ollut paljon suurempi. Harmaja haki esimerkit käytännöstä ja nosti vertailukohteeksi tehdasteollisuuden ja käsityön vuotuisen tuoton: sekin oli 13 miljardia. Vielä selkeämmän kuvan kotitaloustuotannon kustannuksista sai, kun hän vertasi kotitaloustuotannon kustannusten 13 miljardia valtion 5 miljardiin nouseviin menoihin. 

Laura Harmajan mukaan näistä valtion menoista kirjoitettiin ja keskusteltiin laajasti, mutta kotitalouden mittavat luvut sivuutettiin. Suhtautumistapaan vaikutti eniten naisten ja miesten töiden asettaminen eriarvoiseen asemaan. Harmajan mielestä aviovaimojen työ kodeissa olisi pitänyt laskea mukaan kansallistuloarviointiin. Perheenemäntien työn rahallinen arvo oli hänen mukaansa mahdollista arvioida ja laskea. 

Kirjallisuutta

Ritva Ylönen: Järjellä ja tunteella – kodin taloustieteen uranuurtajan, opettajan, lehti- ja naisasianaisen, kirjailijan ja runoilijan äidin Laura Harmajan traaginen elämä. Warelia 2023.