Säilöjän sähköinen kesä – Pörssisähkön seuraamisesta tuli uusi arkirutiini

Pörssisähkö opetti, kuinka säät ja voimaloiden huoltotyöt vaikuttavat tavallisen martan mehumaijaan. Edullista energiaa metsästävän jääkaappi täyttyi uunikuivatuista tomaateista ja kurkkupikkelssistä.

”Sähkö on tänään halpaa. Jospa imuroisi.”, viestittää ystävä Kainuusta. Eletään kesää 2023. Ystävälläni on pörssisähkösopimus, ja hän ottaa ilon irti tunneista, jolloin sähkön hinta on matalalla.

Halpojen tuntien hyödyntäminen alkaa kiinnostaa minuakin, sillä säilöntäkausi on ovella. Kysyn mieheltäni, miksi me emme ole vaihtaneet pörssisähköön.

Niin. Miksi emme?

Sähkö on parhaillaan melko edullista. Sopimuksesta pääsee tarvittaessa eroon nopeasti. Minä teen töitä enimmäkseen kotona, joten voin keitellä soseita sen mukaan, miten matalalla tai korkealla hinta kulloinkin seilaa.

Kaiken lisäksi se voisi kannustaa ekologisempaan energiankulutukseen. Sähkö on edullista, kun sitä käytetään vähemmän kuin tuotetaan, ja silloin myös fossiilisia polttoaineita tarvitaan vähemmän.

Ennen kuin laitan mehumaijan tulille, meillä on pörssisähkösopimus.

Mehua mansikan perkuujätteestä

Samana päivänä kun sopimus astuu voimaan, laitan teehorsmat uuniin hiostumaan. Puhelimeen lataamani hintaseurantasovellus kertoo, että kilowattitunnin hinta pyörii nollan ja -0,6 sentin välillä. Muutaman tunnin hiostus maksaa siis käytännössä sähkön siirtohinnan ja sähköveron verran.

Aiemmalla sähkösopimuksellamme kilowattitunti olisi maksanut melkein seitsemäntoista senttiä. Tosin ei hiostukseen kuluneen sähkön hinta, ehkä nelisenkymmentä senttiä, olisi silloinkaan päätä huimannut. Mutta pienistä puroista kasvaa iso virta.

Kun viikkoa myöhemmin pakastamme kolme ämpäriä mansikoita, kilowattitunnin hinta pysyttelee lähellä kahta senttiä. 

Koska sähkö on halpaa, ja mansikan perkuujätteistä kertyy kookas vuori, päätän testata äidin löytämää mehureseptiä. Viiden mansikkakilon karoihin lisätään puolitoista desiä sokeria, pari litraa kiehuvaa vettä ja vajaa teelusikka sitruunahappoa.

Yön yli muhinut sekoitus on miellyttävästi jotain mansikkamehun ja mansikkateen väliltä. Talletan pullot pakkaseen odottamaan talvea. 

Horsmien ja mansikoiden välissä, heinäkuisena sunnuntaina kello kolme, sähkön hinta painuu -7,44 senttiin kilowattitunnilta. Ilta-Sanomien mukaan se johtuu aurinkoisesta säästä erityisesti Keski-Euroopassa ja eteläisessä Ruotsissa.

Meillä ei harmi kyllä ole juuri silloin mitään säilöttävää, mutta lohduttaudun sillä, että käytössä olevat pakastimet hyötyvät edullisesta hinnasta.

Metsästäjä-keräilijän rytmi

Tuntihintojen seuraamisesta tulee uudenlainen rutiini arkeen. Tarkkailen hintasovellusta kuin maanviljelijä säätiedotuksia. Rytmitän työt ja säilönnän hintakäppyröiden mukaan. Käynnistän hellat, uunit ja kuivurit, kun sähkö on halpaa, ja kun hinta nousee, teen muita hommia.

Hintakäyrä pysyy kuitenkin koko heinäkuun matalissa lukemissa. Kesäaikaan suomalaisten sähkönkulutus on ylipäätään maltillista, ja juuri nyt uusiutuvaa energiaa on hyvin tarjolla.
Hyrisen kaksinkertaista tyytyväisyyttä, kun pakastan vadelmia ja hilloja – siitäkin huolimatta, että emme tänä vuonna saa marjoja yhtä paljon kuin edeltävinä vuosina.

Elokuun alkupuolella laitan viestin ystävälleni Kainuuseen: ”Hyvä yö pöhisyttää kuivuria”.  Sähkö maksaa 0–0,10 senttiä kilowattitunnilta. Kuivurin ritilöillä on kotimaista kesäkurpitsaa.

Seuraavina öinä kuivurissa pöhisevät naapurista saadut omenat. Päivisin valkeat kuulaat soseutuvat hellalla. Omenoiden kanssa pääsen hyödyntämään pörssisähköä oikein kunnolla, sillä elokuun 8. päivänä sähkön hinta on koko päivän miinuksella. Helsingin Sanomissa arvioidaan syyksi kesälomia ja tuulista säätä.

Ystävä Kainuusta kommentoi, että pörssisähkö on tuonut sähkönkäyttöön metsästäjä-keräilijä -fiilistä.

Tunnistan saman. Tiedostan myös, että edullisen sähkön metsästys on mahdollista, koska voin itse määritellä mihin kellonaikaan ja missä hoidan leipätyöni.

Taivaallisen herkullinen kokeilu

Kesän mittaan halpa sähkö alkaa houkutella yhä enemmän erilaisiin kokeiluihin, ja elokuussa säilöminen lähtee lentoon.

En itse onnistu yksivuotisten viljelyssä, mutta kiitos suomalaisten ammattituottajien, satokausi koittaa myös tavaratalon hevi-osastolla. Tomaatteja 2,10 euroa kilo. Avomaankurkkua 1,84 euroa kilo. Parsakaalia 2,99 euroa kilo, eikä kesäkurpitsaakaan ole hinnalla pilattu. Kaikki tuoretta ja kotimaista!

Harmaa solukkoni alkaa raksuttaa. Mietin, miten kesäherkut saisi parhaiten talteen niitä päiviä varten, jolloin kaupoissa on tarjolla lähinnä yksittäin muoviin pakattuja ulkomaisia parsakaaleja.

Kaivan internetistä reseptejä ja kyselen kokemuksia läheiseltä kotitarveviljelijältä. Päädyn raastamaan kurkut aasialaiseksi, inkiväärillä ja korianterilla ryyditetyksi pikkelssiksi, kesäkurpitsat sinappiseksi kesäkurpitsasalaatiksi. Parsakaalit kiehautan pakkaseen. 

Elokuussa säilöminen lähtee lentoon.

Tomaatit kokeilen kuivata. Pilkon ne viipaleiksi, maustan suolalla, mustapippurilla, pastamausteella sekä oliiviöljyllä ja työnnän pellin sata-asteiseen uuniin.

Muutaman tunnin päästä säilön nahkeat tomaattikäppyrät kapristen ja pilkottujen valkosipulinkynsien kanssa oliiviöljyyn. 

Niistä tulee tajunnanräjäyttävän herkullisia.

Syömme puolison kanssa tomaattisäilykkeitä leivän päällä, salaatissa, pastakastikkeena fetan kanssa ja ihan vain sellaisenaan.

Kun eräänä perjantaina tarvitsemme nopean iltapalan, heitän valkosipuliöljyllä valeltujen pitsapohjien päälle suoraan uunista tulleita tomaatteja. Sirottelen joukkoon kaprista, punasipulia ja juustoa.

Iltapalasta tulee mykistävä kokemus. Kuinka näin yksinkertainen voi olla näin taivaallisen hyvää?
Päätämme, että seuraavana kesänä pistämme tehtaan pystyyn, jahka sekä sähkö että tomaatit ovat edullisia.

Säilöjän onni kääntyy

Elokuisena torstaina onneni kääntyy. Haaveilen parhaillaan raparperi-porkkana-inkiväärisoseen testaamisesta, kun sovellus ja uutiset kertovat, että Loviisan ydinvoiman reaktoreita huolletaan, ja sähkö kallistuu.

Perjantaina kilowattitunnin hinta pyörii päiväsaikaan kymmenen ja kahdenkymmenenviiden sentin välillä. Sose saa nyt odottaa.

Ystävä Kainusta lähtee hauduttamaan lammaskaalia kesämökin puuhellalla. Me lähdemme metsään.

Kun palaamme kotiin iltauutisten jälkeen, mukanamme on haperoita, kantarelleja, ämpärillinen mustikoita ja toinen tatteja, vajaat puoli litraa vadelmia, hinkillinen ryöpättäviä rouskuja, pari lampaankääpää ja muutama sikurirousku.  

Sähkön hinta laskee iltayhdeltätoista, joten organisoin sienten käsittelyn niin, että saan kattilat ja pannut liedelle sarjassa.

Ensin perkaan harmaan sarjan rouskut isoon, sitten pidempää ryöppäystä vaativat pienempään kattilaan. Kolmanneksi käsittelen punikkitatit, jotka aion kiehauttaa pannulla omassa liemessään ja pakastaa. Neljäntenä vuorossa ovat kantarellit, viidentenä haperot, kuudentena lampaankäävät.

Viimeisenä käsittelen herkkutatit, joiden säilömiseen en tarvitse ylimääräistä sähköä, koska levitän ne saunan lauteille kuivamaan. 

Kun kello näyttää yhtätoista, naksautan hellan levyt päälle ja onnittelen itseäni. Yleensä sienten käsittely on tunteja kestävä kaaos, mutta nyt keittiössämme toimii kellontarkka tehdas. Onnistuin iskemään kiinni alle kahden sentin kilowattitunteihin, ja voin viettää viikonloppuni rauhassa.

Viikonlopun jälkeen hinta pomppiikin sitten parhaimmillaan jo lähes seitsemässäkymmenessä sentissä kilowattitunnilta. Loviisan ydinvoimalan huoltotöiden lisäksi hintoja nostavat viat, joita löytyy muun muassa Loviisan ja Olkiluodon voimaloista sekä Ruotsin ja Suomen välisestä siirtokaapelista. Eikä tuulikaan juuri puhalla.

Syömme naapurista saamiamme luumuja tuoreena, kunnes ne alkavat olla niin kypsiä, että rommi- ja chutney-kattilat on pakko laittaa tulille, oli sähkö kallista tai ei. Olen kuitenkin sen verran nääntynyt dramaattisista käänteistä, että hylkään kardemummansiementen liottelun sideharsonyytissä ja vaihdan chutney-reseptin yksinkertaisempaan.

Hinnan seuraaminen herättää

Hintapiikeistä huolimatta säilöntäkesä on yksi parhaistani. Kun marraskuun hämärä laskeutuu, talvivarastomme pullistelevat marjoja, soseita, mehuja, suolattuja rouskuja ja kuivattuja suppilovahveroita, limerommiluumuja, chutneya ja pikkelssejä, tomaattisäilykkeitä ja pihlajanmarjahyytelöä.

Olen keksinyt uusia tapoja säilöä läheltä saatavia herkkuja ja löytänyt reseptejä, jotka toimivat juuri meidän arjessamme. Olen jopa pakastanut luumuja ja koristeomenapuumme pienen pienistä omenoista tehtyä piirakkaa.

Sähköherkkä säilöminen on tehnyt näkyväksi, kuinka säät, lauantaisaunan kaltaiset kulttuuriin juurtuneet perinteet, teollisuuslaitosten sähkönkulutus ja voimaloiden huoltokatkokset kytkeytyvät kotimme pistorasioihin. Myös se on alkanut hahmottua, miten oma pieni sähköpuroni vaikuttaa koko yhteiskunnan sähkövirtoihin.

Sähkölaskulla säästö on vain muutaman kympin, mutta hintatilastojen seuraaminen on kiinnittänyt huomioni siihen, miten käytän energiaa, ja millainen käyttö on todella tarpeen.

Ajattelen, että ympäristökriisien ajassa kulutuksen vähentäminen on välttämätöntä. Samoin se, että löydämme uusia, elämää ylläpitäviä tapoja tehdä arjesta mielekästä.

Siihen pörssisähköllä säilöminen on ollut hyvää harjoitusta.