Kuvat: Suvi Elo
Toteutuvien toiveiden yhdistys – Avainmartoissa tehdään, mitä halutaan
Rauman Avainmartat haluavat rikkoa mielikuvaa martoista kaikentietävinä kotitalousosaajina. Avainmartoille marttatoiminta tarkoittaa yhdessäoloa ja oppimista.
Rauma tunnetaan jääkiekkojoukkue Lukosta, joten pitäähän paikkakunnalla olla myös avaimet. Tästä älynväläyksestä virisi uuden marttayhdistyksen nimi kahdeksan vuotta sitten.
Nokkela sanailu ja lämmin huumori ovat läsnä tänäänkin, kun Rauman Avainmartat viettävät pientä kevätjuhlaa. Nauretaan omille toilailuille ja esimerkiksi sille, miten juuri kahvivastaava Katriina Pihlajaniemi usein unohtaa ottaa oman kupin mukaan. Ja sille, että Kirsi Ajomo oli muka ajatellut, että Marttoihin uskaltaa liittyä vasta 60 täytettyään.
Marttamainen kevätjuhla on retki lähiluontoon eli Rauman vesitornin mäelle. Ensin kuljetaan porukalla pieni luontopolku, sitten katetaan eväspöytä.
Ja mitkä eväät porukka on loihtinut! On aprikoosikääretorttua, herukkapiirakkaa maisemakahvilan klassikkoreseptillä, pieniä kasvismunakaspaistoksia ja vaikka mitä herkkuja. Kesän tulolle skoolataan boolilla, jossa on seljankukkamehua, limemehua, puolukoita ja ginger alea. Anna Meronen löysi reseptin netin syövereistä. Raikkaan seljankukkaboolin äärellä on hyvä pohtia yhdistyksen alkumetrejä ja nykytilaa.
Draivia ja nuorekkuutta
Avainmartat perustettiin vuonna 2016 tuomaan uutta draivia ja nuorekkuutta raumalaiseen marttailuun. Jo ensimmäiseen iltaan osallistui 35 ihmistä.
Hallituksen sihteeri Kirsi Ajomo sanoo, että tavoite on toteutunut.
– Emme ole kangistuneet kaavoihin, eikä Avainmarttoihin liittyäkseen tarvitse odottaa 55 vuoden ikään, kuudestakympistä puhumattakaan.
Perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja Hanna Asikainen lisää, että jäsenyydelle ei ole ikärajan lisäksi muitakaan ennakkoehtoja.
– Meillä ei vaadita mitään taitopohjaa, ja marttailtoihin voi osallistua vaikka lapsen kanssa. Kun aikoinaan 19-vuotiaana liityin Marttoihin toisaalla, kysyttiin heti, mitä marttataitoja osaan – vähän lannistava tervetulotoivotus. Siitä on onneksi päästy pitkälle, ja me Avainmartat haluamme rikkoa mielikuvaa martoista kaikkitietävinä kotitalousosaajina. Me tavalliset yhdistysten jäsenet emme ole neuvojia vaan opimme yhdessä, Hanna sanoo.
Vierailuja ja vapaampia iltoja
Avainmartat tapaavat keskiviikkoiltaisin kolmen viikon välein. Kokoontumispaikaksi on vakiintunut Kuovin nuorisotalo Rauman keskustan tuntumassa. Ehdotuksia tulevien iltojen teemoiksi kerätään vuoden mittaan aina, kun ideoita viriää. Excel-taulukossa on jo 200 rivin verran ideoita.
Aina ei tietenkään pysytä nuorisotalolla. Keväällä järjestettiin roskakävely ja siistittiin yhteisvoimin tienvierustoja. Viime vuonna kokeiltiin geokätköilyä.
Loppuvuodesta Avainmartat osallistuivat Rauman joulunajan tempauksiin vetämällä askartelupajan, jossa tehtiin kierrätysmateriaaleista söpöjä tonttuja. Välillä on oltu mukana Rakastunut Raumaan -yhdistyksen ja Rauman puutarhayhdistyksen tapahtumissa esittelemässä marttailua.
Avainmartat haluavat tukea pienyrittäjiä ja olla jyvällä siitä, mitä kotikaupungissa tapahtuu. Siksi he ovat tehneet vierailuja paikallisiin yrityksiin: muun muassa puutarhamyymälään, kukkakauppaan, lastentarvikkeiden second hand -puotiin ja kirjakauppaan. Moni muistaa erityisesti viinitastingin sekä visiitit sisustusliikkeeseen ja olutpanimoon.
– Jäsenkyselyssä toivottiin myös vapaampia iltoja. Jos meillä on puolitoista tuntia ja sen aikana yritysesittely tai ohjausta johonkin käsillä tekemiseen, ei siinä ehdi kunnolla jutella ja tutustua, puheenjohtaja Riikka Aaltonen sanoo.
Roskakävely ja nyt menossa oleva kevätretki ovat vastaus toiveisiin.
Muun muassa ydinvoimalatyömaan vuoksi Rauman seudulla on jo vuosien ajan asunut väkilukuun nähden melko paljon muista maista muuttaneita. Avainmarttojen iltoihin ulkomaalaisia on ilmaantunut vain pari kertaa. Martat tuumaavat, että ehkä yhdistyksestä voisi kertoa kaupungin kansainvälisyystoimistolle, joka ohjaa muuttajia paikallisten harrastusten pariin.
Kavereita ja ystäviä
Jäsenistä iso osa on lapsiperheellisiä ja työelämässä olevia. Ehkä sen vuoksi yksi ensimmäisiä Avainmarttojen tempauksia aikoinaan oli lastentarvikekirppisten järjestäminen.
– Koimme, ettemme astu kenenkään varpaille, sillä muut martat eivät sellaista puuhanneet, Hanna hymyilee.
Monen arki on kiireistä. Uusista marttailuideoista on helppo innostua, mutta kaikkeen ei millään ehdi mukaan, vaikka kuinka haluaisi.
Jäsenistössä on jonkin verran vaihtuvuutta. Hanna Asikainen pohtii, että aikoinaan on ollut tapana, että vanhimmat jäsenet jäävät kannattajajäseniksi, vaikkeivat enää osallistu toimintaan. Nykyään tyyli on toinen: Etenkin nuoremmat ihmiset ovat mukana sen ajan, kuin ovat. Harva jää jäseneksi, kun elämäntilanne muuttuu.
Rauman merimuseon johtaja Anna Meronen sekä juuri käsityönopettajaksi ja luokanopettajaksi valmistunut Camilla Hynnä ovat tuoreimpia jäseniä. Kumpikin kiittelee, miten hyvin uudet tyypit on otettu mukaan yhdistykseen. Muihin marttoihin on ollut helppo tutustua.
Kevyet tuttavuudetkin rikastuttavat elämää, mutta vuosien mittaan yhdistystoiminnassa voi viritä jotain vielä syvempää.
– On ihana huomata, kuinka yhdistys on ollut avittamassa ystävyyssuhteiden syntymistä. Osa jäsenistä on tekemisissä muutenkin kuin marttailun yhteydessä. Minäkin olen saanut Avainmartoista ystäviä ja huomannut, miten mahtavia tyyppejä Raumalla on. Yhden kanssa pidän edelleen aktiivisesti yhteyttä, vaikka hän ei ole enää martoissa mukana, Hanna Asikainen kertoo.
Kirsi Ajomo pohtii, että Avainmartat ovat vähän rikkoneet marttailun rajoja.
– Meillä tehdään sitä, mitä halutaan – oli se sitten olutmaistelua tai sushin tekemistä. Kaikki on lähtenyt jäsenten toiveista. Klassisia marttateemojakaan ei ole täysin hylätty: tänä keväänä meillä oli leipuri opettamassa, miten leivotaan hyvää pullaa, Kirsi kertoo.
– Oli ilo löytää porukka, joka sopii itselle. Avainmartoissa marttailu on yhdessäoloa ja yhdessä oppimista.
Rauman Avainmartat
• Perustettu vuonna 2016
• Jäseniä noin 40
• Yhdistyksen alaisuudessa toimivat erikseen puutarhamartat ja kässämartat.
• Yhdistys kuuluu Lounais-Suomen Marttoihin.
• Puheenjohtaja Riikka Aaltonen
• FB Rauman Avainmartat
• IG @raumanavainmartat