Vaahteramäellä valmistellaan joulua – Kiireettömyys on luksusta

Eerolan perheen joulukortit – noin sata kappaletta – on kirjoitettu valmiiksi lokakuussa.

– Jaan jouluvalmistelut pitkälle ajalle ilon takia ja järki kädessä. Kun on aikaa tehdä asioita kiireettä – se on modernia luksusta, sanoo Liisa Eerola.

Vaahteramäellä vieras saa jalkaansa töppöset suuresta villasukkakorista ja käteensä moctailin. Siinä on mehua omien puiden omenoista, inkivääriä, hunajaa ja sitruunaa sekä jääpala, johon on upotettu rosmariinia ja tähtianista.

Olemme kuvaajan kanssa paikalla perehtymässä Liisa Eerolan jouluvalmisteluihin, ja jo tervetuliaisjuoma on valmis marttavinkiksi.

Kiire katoaa ja hötkyily häipyy. Ehkä se on osa tämän talon taikaa. Rakennuksen vanhin osa on peräisin 1860-luvulta ja laajennus 1900-luvun alusta. Liisa ja Petri Eerola hankkivat talon tiluksineen 11 vuotta sitten. Remontointiin osallistunut kirvesmies on kertonut, että tällaiset rakennukset tehtiin aikanaan purkuhirsistä. Tuvan tummat, vankat hirret saattavat siis olla peräisin jostakin 1700-luvulla rakennetusta talosta. Puut, joista hirret veistettiin, olisivat siinä tapauksessa lähteneet kasvuun joskus 1600-luvulla.

Kaupunkikodista Helsingistä Eerolat tulevat Vesilahdelle, Pirkanmaalle, mahdollisimman usein: useimmiksi viikonlopuiksi, aina lomille. Jouluksi, totta kai.

Talo on kuin yksi perheenjäsen, niin arvostavasti ja lämmöllä Eerolat siitä puhuvat.

– Jouluperinteemme ovat muotoutuneet täällä, sanoo Liisa.

Aatto alkaa lieden ääreltä

Pikimusta Misu-kissa puskee emännän jalkaa. Kissa kiehnää keittiössä, puilla lämmitettävän lieden piirissä.

Lieden äärestä käynnistyy Liisa Eerolan jouluaatto.

– Minulle paras hetki joulussa on aattoaamu. Keitän puuron, kun muut vielä nukkuvat. Menen pirttiin istumaan kahvin kanssa, ja joulu on siinä läsnä.

Aattona saunotaan ajoissa, aamusaunakaan ei ole poissuljettu. Kun perheen lapset olivat pieniä, heille varattiin joulusaunaan karkit ja limut. Lapset ovat jo isoja, mutta perinne on pysynyt.

Aattoateria syödään lähisuvun kesken joko Vaahteramäellä tai sisarusten kodeissa lähiseudulla.

Joulukinkku paistetaan leivinuunissa. Kinkku on vuosi vuodelta pienempi, tärkeintä pöydässä on kalavalikoima ja erityisesti tietynlainen silakka, jonka resepti kulkee suvussa. Liisa muistelee äitinsä löytäneen ohjeen 1970- tai -80-luvulla ruotsalaisesta joululehdestä. Silakan suhteen noudatetaan tiukkoja sääntöjä: sitä valmistetaan vain jouluna ja juhannuksena. Ei useammin, ettei hohto katoa.

Piparit ja tortut Liisa leipoo kaupan pakastetaikinasta.

– Teen itse vain sellaiset työvaiheet, joilla on merkitystä lopputuloksen kannalta. Seurauksena on paremmalla tuulella oleva emäntä, hän nauraa.

Raja menee valmislaatikoissa, sillä niitä ei joulupöytään tule. Imelletty perunalaatikko onnistuu Marttojen ohjeella.

Menyy ei ole juuri muuttunut vuosien varrella. Juhlan ytimessä ovat perheyhteys ja perinteiset ruoat.

– Pitkälle venytetty fiilistely, Liisa tiivistää joulunvieton.

Vauvansukat vastasyntyneille

Liisa Eerola päätti ryhtyä martaksi, kun hänen nuorimmaisensa syntyi. Anna tuli maailmaan tammikuun 2. päivä vuonna 2009. Oli juuri alkanut marttajärjestön 110. juhlavuosi, jonka kunniaksi martat neuloivat vauvansukat kaikille sinä vuonna syntyville lapsille. Anna sai yhdet ensimmäisistä sukista. Ne ovat tallessa edelleen.

Sukkakampanja sytytti. Liisa liittyi Töölön Marttoihin, ja aktiivinen toiminta imaisi nopeasti mukaansa. Hän toimi yhdistyksen hallituksessa, myös puheenjohtajana.

Tällä hetkellä hän on Uudenmaan Marttojen hallituksen varapuheenjohtaja.

– Marttailtoihin en juuri ennätä osallistua. Ajattelen, että teen osani siinä, missä voin parhaiten vaikuttaa järjestön hyväksi, sanoo Liisa, joka työskentelee viestintäjohtajana Fazerilla.

– Arvomaailmani on vahvasti yhteinen marttaliikkeen kanssa. Ympäristöarvot ja ratkaisukeskisyys globaalien haasteiden edessä puhuttelivat minua heti alussa ja puhuttelevat edelleen. Muutos tehdään arjessa. Kun on keinoja tehdä hyvää arkea ympärilleen, se kumuloituu.

Liisa uskoo, että Marttojen strategia ja toiminnan ydin vakuuttavat yhä uudet sukupolvet, mutta marttailu pitää toteuttaa modernisti.

– Järjestötoiminnan pitää olla sen verran kevyttä, että se on mahdollista jokaiselle, joka haluaa harrastaa. Ettei se mene pöytäkirjojen pyörittämiseksi.

Kehuja ja kannustusta

Taidolla tehdyt käsityöt värittävät Vaahteramäen pirttiä ja verantaa. On kransseja ja himmeleitä sekä isoäidinneliöistä koottuja peitteitä. Virkattu mekko on lankojen päättelyä vaille valmis.

Alkujaan Liisa ei ollut lainkaan käsityöihminen. Koulun käsityötunnit eivät tarjonneet vasenkätiselle onnistumisen kokemuksia, ja Liisa oppi uskomaan, että käsityöt eivät ole häntä varten.

Sitten esikoisen, Mikon, piti opetella koulussa virkkaamaan. Liisa sisuuntui: jos poika, niin minäkin!

– Opettelin Youtuben ohjeilla virkkaamaan.

Kun ensimmäiset isoäidinneliöt valmistuivat, hän jakoi niistä kuvat Töölön Marttojen hallituksen Whatsapp-ryhmään: Katsokaas, mitä olen saanut aikaan.

Legendaarinen kässämartta Marketta Rahikainen kehui ja rohkaisi jatkamaan. Sillä tiellä ollaan; enää Liisalta ei onnistu edes telkkarin katsominen ilman käsitöitä. Piharakennuksessa, vanhassa vilja-aitassa, on harrastukselle pyhitetty soppi. Siellä voi rauhassa värkätä kransseja ja askarrella muutakin kaunista luonnontarpeista, eivätkä roskat kulkeudu asuintaloon.

Taitoja haltuun

Viestintäjohtajana Liisa Eerolan päivätyöhön kuuluu kokoustamista, päätöksiä, raportteja, suunnittelua. Virtuaalisia tapaamisia, digitaalista yhteydenpitoa, läppärin ääressä istumista.

Ole hyvä ja salli evästeet nähdäksesi tämän sisällön tai katso sisältö täältä.

Siksi tekee hyvää paneutua vapaalla käden töihin ja käytännön ratkaisuihin.

Vanhassa talossa maaseudulla ei ole pulaa askareista: Polttopuut kaadetaan omasta metsästä, pilkotaan ja pinotaan. Vesi kannetaan saunaan talvella. Ulkohuussi vaatii huoltoa. Kasvihuoneessa kypsyy kesällä tomaatteja ja chiliä. Syksyllä piisaa vaahteranlehtiä haravoitavaksi.

Tilaisuuden tullen ja tarpeen vaatiessa on opeteltu uusia taitoja, kuten riistan käsittelyä ja juurileivontaa. Petri kuuluu paikalliseen metsästysseuraan, ja jos saalista – yleensä peuraa – tulee, lihat käsitellään itse. Paikallinen lihamestari neuvoi Liisalle ja Petrille oikeat otteet. Peuranlihaa saatetaan nauttia joulunpyhinä vaikka karjalanpaistissa.

Leivänjuuri löytyi sattumalta kolme vuotta sitten. Lähistöllä tyhjennettiin vanhaa taloa ja sen irtaimistoa myytiin. Eerolat lähtivät ostamaan kärrynpyörää ja hoksasivat hankkia myös vanhan taikinatiinun. Sen seinämiin oli kuivunut leivänjuurta, jonka Liisa rapsutti talteen. Marttojen reseptiikan turvin hän herätteli juuren ja perehtyi leiväntekoon.

Viime kesänä Liisa kokeili lankojen värjäämistä: avokadonkuorilla villasta tuli hennon punertavanruskeaa, raparperinlehdillä keltaista. Vyyhdit roikkuvat uunin pielessä, kutkuttelevat ideanikkarin mieltä; tekisikö niistä joululahjoja…

Huushollaamista ja kokkausta saa kakkoskodissa harjoittaa mielin määrin muulloinkin kuin jouluna.

– Vieraita käy tosi paljon, ja se on yksi talon parhaita puolia. Kaupungissa teemme harvoin sellaisia määriä ruokaa kuin täällä.

Täydellisiä hetkiä

Joulukuusi kaadetaan omasta metsästä ja tuodaan pirttiin hyvissä ajoin. Liisa aukoo piironginlaatikoita viileällä verannalla ja nostelee näkyville palloja ja koristeita. Kuusi pyntätään riemunkirjavaksi. Ei tavoitella tyylipisteitä eikä haeta teemaväriä.

Tärkein joulukoriste, tuomaanristi, otetaan esille. Vanhan Singer-ompelukoneen pöytälevylle ladataan herkkukattaus.

– Jaan jouluvalmistelut pitkälle ajalle ilon takia ja järki kädessä. Kun on aikaa tehdä asioita kiireettä – se on modernia luksusta, sanoo Liisa Eerola.

– Sen olen tähän mennessä oppinut, että täydellistä joulua ei ole olemassa. Mutta jokaisessa joulussa on täydellisiä hetkiä.