Villi, villimpi, villimartta – Luontoretkellä tutustuttiin vanhoihin myytteihin metsästä ja sen asukkaista

Villimartat-toimintaryhmässä vihreänä lankana kulkee luonto ja ympäristöystävällisempi elämä. Luontoretkellä keskityttiin metsämyytteihin ja -uskomuksiin

Polulle ei sovi nukahtaa, viheltää ei missään nimessä saa, ja helluntaina ei ongita.

Muun muassa tällaisia ohjeita villimartta Maritta Sipilä jakaa luontoretken aluksi.

Sipilä on luonto- ja ympäristöneuvoja. Häntä kannattaa kuunnella tarkalla korvalla, ja niin Raision Haunisten altaalle saapuneet villimartat kuuntelevatkin.

– Pääsette kuulemaan, millaista väkeä metsässä asuu, Sipilä lupaa. Hän ei puhu mistä tahansa väestä, vaan haltioista ja muista olennoista, joita Suomen vesissä ja metsässä elelee.

Ole hyvä ja salli evästeet nähdäksesi tämän sisällön tai katso sisältö täältä.

Nuotioruokia ja metsäjoogaa

Villimartat on ekologiseen elämään ja luontoelämyksiin keskittyvä toimintaryhmä, johon kuuluu noin 60 jäsentä.

Kyseessä ei siis ole itsenäinen yhdistys, vaan yksi Turun Marttayhdistyksen kahdestatoista toimintaryhmästä.

– Teemme paljon kaikenlaista: käymme retkillä, valmistamme nuotioruokia, harrastamme metsäjoogaa ja halailemme puita, villimartta Sirkku Elovaara kertoo.

Villimartat ovat maistelleet nuotiolla muun muassa körpäkkää, joka on lappilainen nuotioruoka, omenapaistosta, vartaita ja erilaisia keittoja. Herkuttelu kruunataan nokipannukahveilla.

Punaisena – tai vihreänä – lankana kaikessa toiminnassa kulkee luonto.

– Meillä on sellainen rento meininki. Kerran olimme hämärtyvässä metsässä ja katsoimme, mitä kaikkea varjot tuovat mieleen, Elovaara jatkaa.

Villimartat ovat hortoilleet Kuusiston linnanraunioilla ja tehneet aikavaelluksen Tuorlan lehtometsässä dosentti Kirsi Lehdon opastuksella. Talvisin, kun luonto uinuu, villimartat vetäytyvät enemmän sisätiloihin.

– Talvella meillä on enemmän sitä niin sanottua tavallista marttailua. Käymme teatterissa ja teemme käsitöitä, esimerkiksi tuunaamme vaatteita, kertoo toimintaryhmän vetäjä Maijukka Paanu. Hän esittelee farkkujensa lahkeita, joihin on ommeltu koristeellisia kuvioita.

Suojelijana Mielikki metsän emäntä

Kolmen ja puolen kilometrin luontopolulla on vaihtelevaa maastoa. Männikössä, muurahaiskeon vierellä, saamme kuulla, että muurahaiset voivatkin olla haltioita. Jos heidän polulleen asettuu nukkumaan, ärtymys voi olla hirmuinen.

– Rupisammakkokin voi olla haltija! Maritta Sipilä paljastaa.

– Jos pihalle ilmestyy rupisammakko, sille voi jättää puuroa tarjolle. Jos puuro on kadonnut lautaselta, rupisammakko on todennäköisesti haltija.

– Mitä sille pitää syöttää, että siitä tulee prinssi? joku kysyy.

– Suukko, toinen huutaa.

Järvialtaan vierellä kuulemme, mikä voi suututtaa näkin, ja marjamättäällä saamme vinkkejä siitä, miten löytää parhaat marjamättäät. Siihen on nimittäin vedenpitävä keino: Pitää kääntää selkänsä metsään ja heittää tyhjä marjakori ilmaan. Siinä suunnassa, johon maahan laskeutuneen korin suu osoittaa, ovat parhaat apajat.

Marja- ja sienisaaliin toivossa kannattaa kääntyä metsänhenki Mielikin puoleen.

– Mielikki taitaa olla vähän meidän villimarttojen suojelija, joku pohtii.

Sieniretket ohjelmassa

Marjat ja etenkin sienet ovat tärkeä osa Villimartat-ryhmän toimintaa. Ryhmässä on peräti viisi sienimarttaa, ja sieniretkelle suunnataan muutamankin kerran vuodessa.

Koska villimartoista moni on ahkera sienimetsässä tallustaja, seuraava Sipilän neuvo on tärkeääkin tärkeämpi: mitä tehdä, jos polku katoaa?

Villimartat ovat aiemmin saaneet retkeilyopastusta siitä, miten kompassia ja maastokarttaa käytetään ja mistä voi päätellä ilmansuunnat, mutta tietyissä tilanteissa niistäkään ei ole mitään apua.

– Jos tulee sellainen olo, että joutuu metsänpeittoon, että kaikki ympärillä alkaa näyttää vieraalta ja polku katoaa, pitää ottaa vaatteet pois, kääntää ne nurin ja pukea vaatteet vielä väärin päin päälle. Se auttaa, Sipilä kertoo vanhaa uskomusta.

Huolta luontosuhteesta

Pitkospuilla tasapainoileva Marja Kuivala on tullut tutustumaan Villimarttojen toimintaan.

– Luonto on minulle todella tärkeä. Käymme lastenlastenkin kanssa luonnossa niin paljon kuin pystymme, myös talvisin. Joskus otamme mukaan luontokirjan, hän kertoo.

Kuivalaa on jo pidempään mairiteltu mukaan toimintaryhmään.

– Villimarttojen toiminta on ihan parasta, mitä voi tehdä, hän kertoo.

Voisiko Kuivala liittyä villimarttoihin?

– No kyllä… Kun ne ovat niin villejä, hän naurahtaa.

Taina Perkola on ollut Villimarttojen jäsen toimintaryhmän perustamisesta, vuodesta 2017, lähtien.

– Asun keskellä luontoa ja olen ihan hurahtanut sieniin. Tykkään marjastaa ja tunnen aika paljon kasveja ja villiyrttejä. Villimartat on minun makuuni.

Keskustelu ohjautuu retken aikana useammankin kerran luontosuhteeseen, tai sen puutteeseen. Monia huolestuttaa se, miten kohtelemme luontoa.

Sipilä uskoo, että jos suomalaiset uskoisivat vielä metsänhenkiin, kunnioitus luontoa kohtaan voisi olla vahvempaa.

– Suomessa on täysin kadonnut metsien kunnioitus. Ennen luontoa kunnioitettiin oikeasti ja sitä kohdeltiin hyvin. Nyt monilla ei ole minkäänlaista luontosuhdetta, hän harmittelee.

Eväät esille

Retki alkaa tulla päätökseensä. Martat istuutuvat lämpimälle kalliolle, ja Sipilä tarjoaa itse tekemäänsä herkullista keltajuurikeittoa.

On aika kiittää metsänhenkiä ja etenkin Sipilää retkestä, jonka aikana opittiin paljon elintärkeitä vinkkejä.

Mutta arvaatkos, mihin sitä viinaa tarvitaan? Miksi on tärkeä kantaa aina viinapulloa mukana retkellä?

Haavojen puhdistamiseen? Lämmikkeeksi? Mielen tyynnyttämiseksi?

– Sillä lepytetään suuttuneita haltijoita ja saadaan heidän suosionsa. Esimerkiksi rakentamiseen piti kysyä lupa kaatamalla tilkka viinaa muurahaispesään. Muussa tapauksessa haltijat saattoivat suuttua ja tukkia talon piipun, Sipilä sanoo.

– Marjojen ja sienten haltija Mielikki taas pitää yrttisnapseista.

Kuinkas muutenkaan.