Yhdistys sai alkunsa tehtaanomistajan aloitteesta – Vireää toimintaa omassa Marttatuvassa

Vuorineuvos Petter Forsström uskoi, että perheiden ja tehtaan työntekijöiden hyvinvoinnin avaimet ovat perheenäidin esiliinan taskussa. Kalkkitehtaan Martat -yhdistys on kokoontunut ikiomassa Marttatuvassaan vuodesta 1933 lähtien.

Ajattele, jos kumppanisi työnantaja päättäisi perustaa marttayhdistyksen, koska toivoisi sinun oppivan pitämään parempaa huolta kumppanistasi ja kodistasi. Perimmäisenä tarkoituksena olisi se, että kumppanisi voisi tehdä paremmin työtään.

Näin kävi Lohjalla vuonna 1933, kun vuorineuvos Petter Forsström, Kalkki-Petteri, halusi parantaa kotien hyvinvointia ja tehdä perheenemäntien työstä helpompaa ja mukavampaa.

Forsström matkusti Helsinkiin Marttaliiton johdon puheille ja sai osakseen ihmettelyä – olla nyt mies tuollaisella asialla – mutta vakuuttavien perustelujen tuloksena lupa yhdistyksen perustamiseen myönnettiin. Perheiden hyvinvoinnin avaimet ovat perheenäidin esiliinan taskussa, Forsström uskoi: ”Kun koti on kunnossa, lapset hoidettu, ruoka ravitsevaa ja ajallaan, niin mies viihtyy työssä, tekee työnsä hyvin ja tilipussi tulee säännöllisesti perheen yhteiseksi hyväksi.”

Kahden viikon välein tavataan

Ulkona raikuu puhallinorkesterin soitto. Syreenit kukkivat ja martta toisensa jälkeen puikahtaa punaiseen hirsitupaan.

Lohjan Kalkkitehtaan Suomalainen Marttayhdistys eli Virkkalan Martat on varsin vireä yhdistys, johon kuuluu noin 175 jäsentä. Heistä peräti 30 on miehiä.

Yhdistys kokoontuu joka toinen viikko marttailtoihin, joita edeltävät emäntien keittämät kahvit ja naposteltavat. Emännät valitaan kerran vuodessa, ja heidän tehtävänään on vastata tarjoiluista. 

Marttatuvassa myös kudotaan mattoja ja muita tekstiilejä, pidetään nepparikerhoa eli kässäkerhoa sekä lukupiiriä ja muun muassa soitetaan orkesterissa.

– Kutsumme marttamiehiämme marttaorkesteriksi, tai he ovat myös Tapsan tahdit, kun Tapsa on meillä vetäjänä. He koontuvat myös täällä tuvalla harjoittelemassa, yhdistyksen puheenjohtaja Terttu Salonen kertoo.

Lisäksi yhdistyksen martat käyvät retkillä, teatterissa ja messuilla. Tuvan marttailtoihin kutsutaan asiantuntijoita ja tuvalla järjestetään erilaisia kursseja.

– Lähdemme perinteisesti kerran vuodessa pidemmälle matkalle kotimaahan tai ulkomaille, yhdistyksen edellinen puheenjohtaja Marja-Liisa Järvensivu kertoo.

– Sille osallistuvat myös miehet sankoin joukoin.

Konsulenttien kannustusta tarvittiin

Alussa naisia oli vaikea saada innostumaan uudesta yhdistyksestä. Tehdas kutsui ja palkkasi paikkakunnalle marttakonsulentteja, niin sanottuja marttaneitejä, jotka kiersivät kodeissa kannustamassa äitejä ja tyttäriä kokouksiin sekä neuvoivat kodin askareissa.

Forsström antoi martoille myös oman Marttatuvan.

Marttatupa oli entinen sotilasvirkatalo tai kapteenin puustelli, joka siirrettiin paikalleen marttoja varten 1930-luvulla. Tie, jonka varrella rakennus sijaitsee, on nimeltään Marttatuvantie. Tuvassa oli ja on yhä keittiö, kudontahuone ja suuri sali kokoontumisia varten. Pihalla on luhtiaitta, jossa on lisää kangaspuita.

Vuorineuvoksetar Margit Forsström vastasi tuvan sisustuksesta: väreistä, kaapeista ja huonekaluista.

Vuorineuvos Forsström tuki marttojen toimintaa monin tavoin: taloudellisesti ja tarjoamalla kuljetusapua sekä lahjoittamalla kangaspuita ja muita välineitä.

– Tuki oli merkittävää ja tehdas ylläpiti tätä koko rakennusta. Elimme aika mukavissa olosuhteissa, Järvensivu kertoo.

Talkoovoimia tarvitaan

Sota- ja pula-aikoina kekseliäiden marttojen neuvot olivat tarpeen, ja Kalkki-Petteri oli ylpeä martoistaan – tai Petterin enkeleistä, kuten kylillä vitsailtiin.

Marttaneidit olivat tehtaan palkkalistoilla vuoteen 1971 asti, jonka jälkeen yhdistys on jatkanut perinnettä ja pitänyt palkattua kudonnanohjaajaa aina tähän päivään saakka.

Kun tehdas myytiin vuonna 1992, Marttatupa lahjoitettiin yhteisesti Lohjan Kalkkitehtaan Suomalainen Marttayhdistys ry:lle ja Lojo Kalkverks svenska Marthaförening r.f:lle.

Siitä lähtien rakennusta ja sen pihaa on ylläpidetty ja kunnostettu marttayhdistysten varoin ja talkoovoimin.

– Rakennuksen ylläpito vaatii työtä, ja siinä nämä meidän miesjäsenemme ovat erittäin hyviä. Heillä on usein ammattitaitoa ja kokemusta, Järvensivu kiittelee.

Hauskaa yhdessä

Marttatuvan alakerrasta kuuluu kangaspuiden tasainen kumina, yläkerrasta nepparikerhon saksien rapina ja kahvikoneen porina. 

Tunnelma on käsinkosketeltavan iloinen. Täällä selvästi viihdytään.

– Sinähän olet ollut mukana reilut 30 vuotta, Järvensivu sanoo Saloselle.

– Jo 33 vuotta. Se on aika kauan. Jotain hyvää tässä on oltava, Salonen nauraa.

Hän kertoo, että kynnys liittyä yhdistykseen oli aluksi korkealla.

– Ajattelin, että olenko tervetullut, kun en ole ollut kalkkitehtaalla töissä. Kun sitten tulin mukaan, se oli aika nopeasti menoa.

Nykyään Salosen molemmat tyttäret, neljä lastenlasta ja puoliso kuuluvat Kalkkitehtaan Marttoihin.

– Minunkin tyttäreni kuuluu, Järvensivu kertoo.

Järvensivu on ollut Kalkkitehtaan martta huikeat 47 vuotta.

– Kun muutimme aikoinaan tänne, asuimme tuossa vieressä, näköetäisyydellä, tehtaan henkilökunnan asunnoissa. Kerran eräs vilkas karjalaismummu tokaisi minulle, kun kuuli, etten tunne täältä ketään, että ‘siehän tuut sitten marttoihin.’ Sillä tiellä minä olen, Järvensivu kertoo.

Mikä on se liima, joka saa naiset pysymään mukana vuodesta toiseen?

– Tämä henki ja vahvat ystävyyssuhteet. Meillä on hauskaa yhdessä. Meillä ei ole riitaa ja toraa, olemme sopuisa yhdistys. En osaisi kuvitella, että lähtisin pois, Järvensivu sanoo.