Kuvat: Timo Lindholm
Leena Jääskeläisellä on yksi neuvo yli muiden: “Liikkeelle!”
Leena Jääskeläinen marssi marttayhdistykseen muutettuaan uudelle paikkakunnalle. Ikiliikkujana hän uskoo aktiiviseen elämään; uuden oppimiseen ja ulkoilun iloihin.
– Niin pitkään kuin suinkin itse pystyy, pitää liikkua!
Tuskin Leena Jääskeläinen oli saanut tavaroitaan kaappeihin uudessa kotitalossaan vuosituhannen vaihteessa, kun hän kiirehti liittymään Nivankylän Marttoihin. Missä muualla tutustua kyläläisiin!
– Minut otettiin porukkaan heti. Sopeutumistani auttaa, että en pelkää ihmisiä. Uskallan mennä lähelle.
Leena toteaa, että toimiminen Martoissa on ollut tarpeellista vastapainoa hänen tiukkarytmiselle työlleen esimerkiksi Kouluhallituksen ylitarkastajana ja Lapin urheiluopiston rehtorina. Hän on havainnut, että Martoissa koulutukset ja tittelit laitetaan narikkaan. Tärkeintä on ystävällisyys ja avoin mieli, toisten arvostaminen vaan ei arvostelu, ja ennen kaikkea yhteisöllisyys, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo.
– Kun opettelemme yrttien viljelyä, kuuntelemme sitä, joka tietää. Yksi opettaa parhaimmat siivousniksit. Joku osaa laulut, toinen tietää kirjat ja kolmas teatterit, elokuvat ja näyttelyt. Olen peruskoulutukseltani jumppamaikka, mutta mielelläni silti otan vastaan vinkkejä vaikkapa venyttelystä.
Politiikasta ja uskonnosta ei riidellä
Yhä jotkut kuvittelevat Marttojen olevan vanhojen naisten juoruileva käsityökerho.
– Höpöhöpö! Kun presidentin turvapäällikkö Tapani Kivimäki aikoinaan liittyi Muonion Marttoihin, ennakkoluulot saivat kyytiä!
Erityisen iloinen Leena on siitä, että Martat opettavat toisilleen myös digitaitoja. Kuvien ottamien erilaisilla suodattimilla ei tarkoita, että ihminen oikeasti osaisi käsitellä kuvia – tietää nainen, jolla on ollut oma valokuvanäyttelykin.
– Martoista löytyy taitajia. Opetetaan yhtä ihmistä ihan kädestä pitäen, tai isoja porukoita eri puolilla Suomea istuu läppärit auki ja katsoo ja kuuntelee, millaista tietoa jollakin on kerrottavana.
Ihan luutuneita eivät ole nekään Nivankylän Martat, jotka lähtevät viikoksi bussiretkelle Saarenmaalle tai bailaavat Hullussa Porossa Levillä jokasyksyisellä ruskaretkellään.
– Eikä meidän porukoissamme erotella naisten ja miesten töitä. Miesten on osattava laittaa ruokaa ja naisten vaihdettava öljyt autoon.
– Kierrätys meillä on kunniassa: et rakastu tavaraan, vaan annat eteenpäin, kun et itse tarvitse. Olen kirppareiden vakioasiakas. Yksi tuhlauspahe minulla on: Olen hulluna käsilaukkuihin! Komerot täynnä! Hulluinta on, etten ikinä käytä niitä, en ole yhtään sen tyylinen.
Vaikka Nivankylän Martat keskustelevat kylän asioista ja muistakin yhteiskunnallisista kysymyksistä, puoluepolitiikkaa vältetään.
– Kerran pyysin arvostamaani marttaa kokoomuksen ehdokkaaksi. Hän pahoitteli olevansa aktiividemari. Kaveruutemme ei kärsinyt! Myöskään uskonnosta emme riitele.
Kun kirkkoon tarvitaan päivän sanan lukijaa tai kolehdin kerääjää, Leena ajaa auttamaan.
– Kirkonkin pitäisi levittäytyä liikkumaan sinne missä ihmiset ovat. Lähimmäisen työtä voi tehdä muuallakin kuin rakennuksissa. Me martat olemme siitä hyvä esimerkki!
“Jättäkää autot kotiin”
Liikuntaneuvoksella on meille kaikille yksi neuvo ylitse kaikkien muiden: LIIKU!
Kun Leena Jääskeläinen aloitti Lapin urheiluopiston rehtorina vuonna 1994, hän jätti miehensä ja rivitalon Mankkaalle Espooseen ja muutti Rovaniemelle päivää ennen töiden alkua. Hän asui kaksi ensimmäistä vuotta kaupungin vuokrakaksiossa ja seuraavat neljä Ounasvaaran rinteen lomamökissä.
Koska Jääskeläiset olivat hankkimassa loppuelämänsä kotia, sopivan talon löytyminen vei kuusi vuotta. Vaatimukset olivat kuitenkin yksinkertaiset: 1) Ikkunoista pitää näkyä virtaava vesi. 2) Ikkunoista ei saa näkyä naapureita. 3) Ikkunoista ei saa näkyä ohi ajavia autoja.
Täydellinen talo sijaitsee aivan Ounasjoen törmällä Nivankylässä, reilu kymmenen kilometriä Rovaniemeltä. Leivinuuni hohkaa lämpöä. Kinokset hohtavat valkoisina. Vaarat siintävät joen takana. Aurinko kilottaa siniseltä taivaalta.
Heti rappusten edessä emäntä polkaisee monot karvapohjasuksien siteisiin ja sukaisee ladulle. Miehensä Erkin kanssa hän ei suostu hiihtämään.
– Hän korjaa koko ajan tekniikkaani. Se on raivostuttavaa. Jos en yli 60 vuoden valmennuksessa ole oppinut, antaa olla!
Erkkikin pääsi muuttamaan seudulle, jossa talvi on talvi, kun jäi eläkkeelle parikymmentä vuotta sitten.
Leena uskoo aktiiviseen ikääntymiseen. Hänen mielestään uuden kielen voi oppia kaksi vuotta ennen kuolemaa. 80-vuotisjuhlissaan hän järjesti pesäpallo-ottelun. Hän toimii seniorityössä paikallisesti, mutta myös EU:n tasolla, matkustaa monta kertaa vuodessa Brysseliin ja Strasbourgiin, osallistuu palavereihin myös etänä; lukee, kirjoittaa ja ottaa kantaa.
Leena haluaa myös ikäihmiset ulkoilemaan, vaikka autettuna pyörätuolissa.
– Niin pitkään kuin suinkin itse pystyy, pitää liikkua. Sauvakävely sopii vanhuksillekin, sauvat toimivat myös turvana, tietää liikkuja, joka on kehittänyt sauvakävelyn huippuhiihtäjien harjoittelumuodosta.
– Vanhuksia pitää auttaa ja innostaa liikkumaan. Heille pitää opettaa venyttelyjä ja tuolijumppaa, ja innostaa harjoittelemaan myös itsekseen.
Punttisalikaverin löytäminen oli Leenalle ehdottoman tärkeää Rovaniemelle kotiutumiseen.
– Ilman kaveria alkaisin lintsata. Salilla on treenattava vähintään kahdesti viikossa, jos ei halua kuntonsa rappeutuvan. Minä en halua.
Yksi hänen motoistaan on: Kotiovelta liikkeelle.
– Jättäkää autot kotiin. Kävelkää tai pyöräilkää. Lumen luonti ja ruohonleikkuu ovat ilmaista treeniä eivätkä ikävää pakkopullaa.
– Lapset Suomessa ovat rapakunnossa. Se on meidän aikuisten vika. Älkää pilatko lastenne elämään kuskaamalla heitä.
Leena toteaa, että jo 7-vuotiaista kolmannes on ylipainoisia, työikäisistä miehistä melkein kaksi kolmannesta ja naisista reilusti puolet. Elämä yksipuolistuu. Terveysriskit kasvavat.
Leena haluaisi rutkasti satsauksia koululiikuntaan mutta myös työpaikkaliikuntaan.
– Taukojumppaa pitäisi tukea. Liikuntasetelien jakamisesta hyötyisivät myös työnantajat, koska kohentunut kunto vähentäisi poissaoloja.
Leena on aina yrittänyt pitää kalenterinsa sellaisena, että ehtii olla ulkona vähintään tunnin päivässä.
– Nykyään se on helppoa, koska eläkeläisen aikataulu on löysempi kuin työssäkäyvän. Hiihtelen rauhallista tahtia. En laske kilometrejä tai nopeutta vaan harjoituskertojen määrää. Elämä on yksinkertaisesti ihanaa!
Pieni Marttatesti
Parasta elämässä: Terveys. Jos sairastelen tai läheiseni ovat kipeinä, huoli ja kipu rajoittavat tekemisiäni ja laskevat elämänlaatua. Terveys on laajempi käsite kuin mitä siitä yleisesti ajatellaan. Minulle terveys tarkoittaa fyysisen, psyykkisen ja eettisen hyvän olon lisäksi ehdottomasti myös sosiaalisen ympäristön tasapainoa.
Jos saisin muuttaa yhden asian: Rauha ja heti. Se, että ihmiset hyväksyisivät erilaisuutta oli sitten kysymys vaikkapa ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai uskonnosta.
Tästä en luovu:
Tästä asuinpaikasta.
Tästä mielentilasta.
Tästä miehestä.
Näistä lapsista.
Näistä kavereista.
Siitä, että muistan olla kiitollinen.
Siitä, että tästä listasta saisi vetävän räpin.