Ketä teillä on kotona? – Osallistu tutkimukseen ja kerro tarinasi!

Asunnoissa ja pihapiireissä on aina elänyt muitakin kuin ihmisiä. Oulun yliopiston tutkimushankkeessa kartoitetaan kotien alivuokralaisia hämähäkeistä hapanjuuren mikrobeihin. Yhteiselämä muiden lajien kanssa voi olla vaikeaa, huomaamatonta, hyödyllistä tai ikimuistoista.

Me ihmiset olemme aina jakaneet kotimme muiden lajien kanssa omasta halustamme tai haluamattamme. Kodeissa on asunut pieniä eliöitä, kuten hyönteisiä tai hämähäkkejä, ja pihapiireissä on vilistänyt isompiakin eläimiä. Perinteisesti esimerkiksi suomalaisissa maalaistaloissa pidettiin rantakäärmeitä elättikäärmeinä, koska niillä ajateltiin olevan kohtalonyhteys talon menestykseen. Varmasti moni 1900-luvun puolivälissä lapsuuttaan elänyt muistaa myös tavan ottaa kesäelätiksi harakanpoikanen suoraan pesästä.

Nyt tätä yhteisasumista tutkitaan! HOMINGS – Enemmän kuin ihmisten koteja on Suomen Akatemian rahoittama nelivuotinen tutkimushanke Oulun yliopistossa. Lähestymme hankkeessa ihmisten nykyisiä ja menneitä koteja ja pihapiirejä paikkoina, joissa on aina elänyt muitakin kuin ihmisiä. Tutkimme, minkälaisia kohtaamisia kotien arjessa syntyy muiden eläinten kanssa ja tavoittelemme erityisesti tietoa siitä, minkälaiset yhteiset polut ovat luoneet myötätuntoista suhtautumista toisiin lajeihin.

Kiinnostavaa on saada selville esimerkiksi miltä suomalaisten kotien elonkirjo näyttää ja vertailla sitä hollantilaisten kotien monilajisiin asukkaisiin, sillä teemme yhteistyötä Leidenin yliopiston apulaisprofessori Tuomas Aivelon kanssa. Sietävätköhän ihmiset Alankomaissa paremmin hämähäkkejä tai hyönteisiä kotonaan kuin Suomessa?

Kotihiiret ja hyönteishotellit

Oma koti on ihmisille kullan kallis. Sitä se on myös monille muille lajeille, joille meidän omaksemme ajattelema koti on myös hyvä elinympäristö, koska tarjolla on ravintoa ja lämpöä. Toisaalta kotipiirissä muut lajit ovat alttiita ihmisen toiminnalle, joka ei aina tarkoita niiden kannalta hyvää. Kylpyhuoneen lattian sokeritoukka voi ällöttää ja pihan kaalien kimppuun käy vaikka mitä eliöitä. Koti ja pihapiiri ovat meille ihmisille henkilökohtaisia tiloja, ja olemme tottuneet päättämään, keitä siellä kulloinkin vierailee tai asuu. Edellä mainitun kaltaiset alivuokralaiset, joita emme ole toivottaneet tervetulleiksi, tuntuvat hankalilta.

Se, ketä ja mitä siedetään sängyn alla tai kaapin nurkassa, riippuu paitsi ihmisestä itsestään, myös laajemmin ajateltuna kulttuurista ja ajasta, jossa elämme. Joskus toisista eläimistä käytetyt nimet kertovat niiden historiallisesta läheisyydestä ihmiselle. Mietitään vaikka kotihiirtä (Mus musculus), joka on saanut nimensä siitä, että sen koti on ollut meidän kotimme jo viidentoista tuhannen vuoden ajan. Nykyään Suomessa kotihiiri on erittäin harvinainen näky. Olemme onnistuneet häätämään sen asumuksistamme niin tehokkaasti, että nimi tuntuu enää kaukaiselta historialta.

Vuosituhannen vaihteessa tapahtui myös kotien uudenlainen puhtaussiirtymä, kun erilaiset antibakteeriset puhdistustuotteet siirtyivät sairaalakäytöstä yksityisiin koteihin. Markkinoille tuli monenlaisia mikrobeja hävittäviä tuotteita. Syntyi ajatus siitä, että paitsi silmin havaittavat toiset eliöt kodeissamme, myös mikroskooppisen pienet eliöt tuli hävittää. Kiinnostavasti kuitenkin olemme samaan aikaan ryhtyneet vaalimaan joitakin pieniä eliöitä: kombuchan tai hapanjuurileivän valmistamisesta tai bokashi-kompostoinnista kodin sisätiloissa on tullut muodikasta ja hyödyllistä yhteiseloa mikrobien kanssa. Pihapiiriin houkutellaan hyönteisiä rakentelemalla hyönteishotelleja ja antamalla nurmikon villiintyä perhosniityksi.

Tärkeät lemmikit

Osana HOMINGS-hanketta keräämme perheiden tarinoita myös siitä, keiden kaikkien kanssa ja minkälaisilla tavoilla koteja on jaettu ennen ja nyt. Tarkoituksena on tuoda esiin suvuille tärkeitä toisia eläimiä läpi sukupolvien ketjun. Millaista arki on ollut esimerkiksi kissojen, hevosten, kanojen tai marsujen kanssa? Entä pihapiirissä asustelevien luonnonvaraisten eläinten? Monilajisten menneisyyksien tutkiminen avaa sukujen ja perheiden historiaa myös muiden kuin ihmisten kautta. Erilajisten kanssakulkijoiden merkitys saattaa olla huomattava, mutta tämä jää virallisessa historiankirjoituksessa usein ihmiskohtaloiden varjoon.

Omakohtaisesti sain huomata tämän, kun kysyin omalta isoäidiltäni taannoin, oliko heillä kotona lemmikkieläimiä, kun isäni oli lapsi. “Voi vaikka kuinka! Vaikka mikä se nyt silloin ajateltiin lemmikiksi, mutta eläimiä oli!”. Isoäitini muistellessa kirjasin ylös kymmeniä erilaisia eläimiä, joilla oli kullakin perheen ihmisten historiaan kietoutuvia kohtaloita, mutta joista en ollut koskaan kuullut juuri mitään. Pohjois-Afrikasta Raaheen isäni merimiesenon mukana päätynyt maakilpikonna Sami on tarina itsessään, mutta Mikko-kissa oli jäänyt isoäitini mieleen erityisesti:

”Sitten oli se ihmeellinen kissa. Se vasta oli kummallinen tarina. Yksi kaunis päivä se käveli siihen pihaan ja jäi istumaan. Ei sitä kukaan tunnistanut, ei meillä kotona eikä naapureissa. Avasin porstuan oven ja se tuli sisälle. Jossain vaiheessa alettiin kutsua sitä Mikoksi. Se asui meillä… olisko ollut useamman vuoden ihan. Kävi ulkona, muttei koskaan poistunut siitä sisäpihalta. Ja sitten yhtäkkiä se eräänä päivänä vain käveli ulos pihasta eikä enää koskaan tullut takaisin. Samalla tavalla kuin ilmestyi niin hävisi myös.”

Pauliina Rautio on yliopistotutkija Oulun yliopiston Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa ja johtaa useita tutkimushankkeita, joissa selvitetään ihmisten ja toisten eläinten yhteiselon haastavia, mutta myös kestäviä ja kunnioittavia muotoja. HOMINGS-hankkeen osatutkimuksia vetävät Pauliinan ohella sosiologi Veera Kinnunen (Oulun yliopisto ja Lapin yliopisto) ja kasvatustieteilijä Anna Vladimirova tiiviissä yhteistyössä ekologi Tuomas Aivelon (Leidenin yliopisto, Alankomaat) ja historioitsija Otto Latvan (Turun yliopisto) kanssa. Martat on hankkeen keskeisin yhteistyökumppani ja tarjoaa mahdollisuuden viestiä hankkeesta sekä tavoittaa ihmisiä laajasti ympäri Suomen.