Kun elämä yllättää, järjestöt auttavat

Näin kevään valmistujaisjuhlien aikaan sosiaalinen media täyttyi ylioppilaiden ja ammattiin valmistuvien sekä heidän perheidensä iloisista juhlakuvista ja onnentoivotuksista. Jokainen valmistunut on tehnyt hyvää työtä ja onnittelunsa ansainnut. Elämä aukeaa edessä ja monenlaiset suunnitelmat sitä varten ovat valmiina. Mutta entäpä jos elämä meneekin toisin?

Meillä kaikilla on erilaiset lähtökohdat elämään, eivätkä ne aina ole tasaveroiset. Perhe tai olosuhteet, joihin synnymme, eivät toki määritä tulevaisuuttamme kokonaan, mutta usein niillä on iso vaikutus elämänkulkuun. Lasta ja nuorta tukeva ja kannustava lähipiiri ja -ympäristö luovat pohjan uusien tietojen ja taitojen omaksumiselle ja vahvistavat itseluottamusta ja uskoa omaan osaamiseen. Kaveripiirillä on suuri merkitys vapaa-aikaan ja harrastuksiin.

Jokapäiväiset valinnat ohjaavat osaltaan elämän kulkua. Hyvistäkin valinnoista huolimatta tulemme, joko itse tai lähipiirissämme, todennäköisesti kohtaamaan erilaisia mielen tai kehon sairauksia. Kohdalle voi osua työttömyyttä, avioero tai muu kriisi, jonka seurauksena voi olla tilapäinen tai pidempi asunnottomuus. Koronan ja elinkustannusten nousun vuoksi taloudelliset haasteet osuivat niihinkin, joilla rahat aikaisemmin riittivät jokapäiväiseen elämiseen, silloin tällöin lomamatkaankin.

Suomalainen hyvinvointivaltio on taannut, että kaikille, elämäntilanteesta huolimatta, pyritään turvaamaan perusasiat ja toimeentulo. Pitkäjänteisen työn tuloksena esimerkiksi asunnottomuus on vähentynyt Suomessa Euroopan ennätysvauhtia. Tässäkin työssä järjestöillä on ollut iso rooli.

Tämänhetkinen yhteiskunnallinen eriytyminen ja kova puhe kuitenkin huolestuttavat ja panevat miettimään, miten saamme jatkossa kaikki pysymään mukana. Tukea ja palveluja karsitaan, vaikka niitä pitäisi olla tarjolla entistä enemmän ja aikaisemmassa vaiheessa, mahdollisimman lähellä, ja digipalvelujen ohella aina myös kohtaavina palveluina. Tähän tarvitaan kaikkia mahdollisia tahoja, myös järjestöjä. Hallitusohjelman kirjaukset tulevat kuitenkin muutaman lähivuoden aikana leikkaamaan pelkästään sote-järjestöjen rahoituksesta kolmanneksen.

Järkytyin keväällä, kun ministeri televisiossa ilmoitti näkemyksenään, että ”vankila on oma valinta”. Onko siis myös mielenterveysdiagnoosi oma valinta? Autismin kirjon haasteet? Tai päihdesairaus? En ole Marttojen junnukokkikursseja vetäneenä kuullut yhdenkään alakouluikäisen suunnitelleen, että isona hänellä on tavoitteena jokin edellä mainituista. Elämä voi kuitenkin yllättää.

Pienetkin onnistumiset rohkaisevat

Marttojen Arki sujuvaksi -toiminnassa olemme viimeisten 20 vuoden aikana kohdanneet arjen taitojen kursseillamme noin 50 000 nuorta, maahan muuttanutta, mielenterveys- ja päihdekuntoutujaa ja rikostaustaista henkilöä sekä läheisiä ja perheitä.

Palautteissa osallistujat kertovat oppineensa jokapäiväisiä kotitaloustaitoja ja sosiaalisia taitoja. Samalla luottamus omaan osaamiseen kasvaa. Pienetkin onnistumisen kokemukset rohkaisevat ottamaan opittuja taitoja osaksi omaa arkea. Ruoanvalmistustaidot kehittyvät ja ruokatottumukset muuttuvat terveellisempään suuntaan. Asumisen taidot kehittyvät.

Kurssien vetäjät saavat kiitosta hyvästä ilmapiiristä sekä asiantuntevasta ja osaavasta toiminnasta, joka on samalla ihmisläheistä ja kannustavaa sekä osallistujia arvostavaa. Tällaisen toiminnan tarve ja kysyntä on joka puolella niin suurta, että jos resurssit riittäisivät, voisimme helposti moninkertaistaa vuosittaisen toiminnan määrän.

Juice Leskisen laulun sanoin: ”Ei elämästä selviä hengissä”. Mutta osallistumalla Marttojen ja muiden järjestöjen monipuoliseen toimintaan elämästä voi tulla helpompaa, yhteisöllisempää ja antoisampaa.

Tässä ajassa tarvitaan konkreettisia tekoja ja myönteisiä arjen kohtaamisia. Järjestöjen moninainen toiminta ja verkostot tarjoavat väylän olla yhdessä, kuulua joukkoon, vahvistua, oppia uutta, saada tukea ja päästä elämässä eteenpäin. Siksi järjestöjen toimintaedellytykset kannattaa turvata.