Kuvat: Johanna Antila
Syksy on kalastajan aikaa – Opettele myös käsittelemään saalis
Kiinnostaako sinua omavaraisuus ja kotimaisen kalan lisääminen ruokavalioosi? Entä jos kalastaisitkin tänä syksynä itse omat ruokakalasi?
Suomalaiset ottavat ongen ja virvelin käteensä yleensä kesäaikaan. Tämä onkin luontevaa, koska silloin säät, lomat ja mökkikausi ovat parhaimmillaan. Kuitenkin syksy on monen kalastuksenharrastajan suosikkiaikaa – ja siihen on syynsä.
Yksi syy on se, että nyt kala syö! Vesien viilentyessä kalat alkavat taas liikkua aktiivisesti ja tankata ravintoa talven varalle. Niinpä ne tarttuvat hanakasti myös kalastajan tarjoamiin vieheisiin ja syötteihin. Syksyllä esimerkiksi ahven parveutuu, ja parven osuessa kohdalle on kalastajalla erinomaiset mahdollisuudet saada ruokapöytään komea saalis tuoretta lähikalaa. Ahventa voi vaikka onkia, kalastaa virvelillä tai pilkkiä laiturilta.
Syksyllä myös hauet aktivoituvat kesän lämpimien säiden jälkeen. Suuret hauet kannattaa vapauttaa, sillä ne pitävät vesistöä ja sen kalastoa hyvässä kunnossa ja tasapainossa. Pienempiä voi hyödyntää ruokapöydässä, joten valitse ruokakalat niin sanotuista välikoon hauista.
Silakoiden ystävä voi litkata rannikolla syyssilakat itse. Jos olet nähnyt keväisin ja syksyisin sillalla ihmisiä, joilla on virvelit mukanaan – he tekevät juuri tätä.
Syksyn etuja on sekin, että silloin on tarjolla paljon kursseja ja toimintaa kalastusharrastuksen tueksi. Jos kaipaat oppia, tutustu oman alueesi kalastusseurojen tai kansalaisopistojen tarjontaan. Entä voisiko marttayhdistyksenne tehdä kalastusretken, jolla opettelisitte jonkin kalastustavan? Tai mitä jos perehtyisitte kalankäsittelyyn? Opettelu on mukavaa yhdessä, ja taito kehittyy toistojen kautta nopeasti. On palkitsevaa huomata, että osasinpas tämänkin homman ihan itse.
Muistetaan luvat
Onkiminen, pilkkiminen ja silakanlitkaaminen kuuluvat yleiskalastusoikeuksiin, eikä niiden harjoittamiseen tarvitse erityisiä lupia.
Jos heität virveliä ja olet 18–69-vuotias, muistathan maksaa kalastonhoitomaksun. Saat sen helposti ostettua netistä päiväksi, viikoksi tai koko kalenterivuodeksi.
Martat ja Suomen Vapaa-ajankalastajat ovat tänä vuonna kannustaneet yhdessä suomalaisia kalastusharrastuksen pariin sekä käsittelemään ja käyttämään monipuolisesti kotimaista kalaa. Tietoa ja taitoja on tarjolla, lähde sinäkin mukaan!
Lisätietoa vapaa-ajan kalastuksesta ja kalan käsittelystä
Lue puheenvuoroon liityvien asiasanojen muita sisältöjä
Kuvat: Johanna Antila